©2019 by Annika Nurminen.

 
Search
  • AnnikaN ajatuksia

Tänään on täydellinen päivä aloittaa!

Tätä päivää olen odottanut jo kauan.

Tällä päivällä, viittaan siihen, että aloitin vihdoin blogini kirjoittamisen. Toisaalta pieni teko, mutta toisaalta iso ja pitkäaikainen visio. Luet siis parhaillaan visioni tuotosta. Kiitos siitä.

Uskon, että monet muutkin ovat olleet samankaltaisessa tilanteessa unelmansa kanssa, jossa visio on ollut jo pitkään kirkas, mutta asian eteen ei ole tehnyt mitään konkreettista. Ensimmäisen kirjoitukseni teemana on täydellinen päivä, koska haluan paljastaa sinulle salaisuuden. Miksi juuri tämä päivä oli täydellinen aloittaa jo pitkään visioimani asia?

Voisin kirjoittaa pitkän listan siitä, mikä minua on estänyt, mutta voin tiivistä tämän listan näin: mieleni uskomukset ja tarinat. Ei kuitenkaan keskitytä näihin tänään.


Kaikki visiomme, unelmamme ja tavoitteemme saavat alkunsa mielessämme. Ne voivat laajentua helposti yhdestä ajatuksesta isoihin suunnitelmiin ja voimme tuntea kehossamme miten ne luovat positiivisia ja innostavia tunteita. Ainakin aluksi. Pikkuhiljaa alamme tuntea myös toisenlaisia tunteita, pelkoa, jännitystä, epävarmuutta. Mielemme kertoo tarinoita, miksi ei kannata, miksi ei kykene, miksi ei tänään tai miksi vasta ensi viikolla. Tämä prosessi on hyvin normaalia ja osittain tarpeellistakin. Tämänkaltainen prosessi, blogin aloittamisen suhteen, on mielessäni kiertänyt jo monta kertaa. Se mitä tänään tein toisin, se minkä dramaattisesti esitin salaisuutenani, oli päätös. Yksinkertaisesti päätin, että tänään on siihen täydellinen päivä!


Kirjoitukseni on kaukana täydellisyydestä ja sydän pamppailee jännityksestä. Silti kirjoitan, silti toimin, koska olen visioinut, asettanut tavoitteen ja mikään muu ei saa sitä aikaiseksi kuin päätös toimia.


Voin unelmoida ja pelätä, mutta vain toiselle annan voimani.

Minä päätän, uudelleen ja uudelleen.



#coaching #valmennus #visio #unelma #tavoitteet #suunnitelma #täydellinenpäivä

31 views